Veera Hermonen
Harjoittelija

Olen Veera Hermonen ja koulutan Salon Murrella rallytokon alkeis- ja jatkoryhmiä silloin, kun opinnoiltani ja arjen muilta menoilta voin. Kotona harrastuskaverina on Summa-labradorinnoutaja, jonka kanssa olemme harrastaneet paitsi rallytokoa (nyt MES-luokassa), myös mm. koiratanssia, noutajalajeja, tokoa, vesipelastusta ja näyttelyitä. Rally on kuitenkin aina ollut meidän ykkösjuttu.


Erilaisia koiraharrastuskursseja olen vetänyt eri yhdistyksille vuodesta 2016. Aktiivinen koiraharrastaja olen ollut koko aikuisikäni. Pyrin ylläpitämään ja kehittämään taitojani koirankouluttajana ja ohjaajana lukemalla ja seuraamalla uusinta tutkimustietoa sekä käymällä itse kursseilla ja luennoilla mahdollisuuksien mukaan. Arjessa olen peruskoulun opettaja, ja yksilöllinen, positiivinen pedagogiikka on intohimoni. Koirien lisäksi opiskelen vapaa-ajalla lisää mm. maahanmuuttajataustaisten opetuksesta ja teen taideterapeuttista työskentelyä.


Koiratreenien ohjaajan rooli on ihanaa vastapainoa päivätyölle, vaikkei siltä heti kuulostaisi! Koirien kanssa touhutessa saa rauhassa keskittyä hauskuuteen, rentouteen ja yhteiseen iloon. Lajitaidot opitaan kyllä, kun perusta on kunnossa.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.