Harjoitteita tehdään vuodenajan ja sään salliessa myös ulkona, koska se on olennaista BH-kokeeseen tähtääville.
Mitä Murren BH-kurssilla oppii?
Kurssilla käydään läpi BH- kokeen tottelevaisuusosion liikkeitä ja suoritustapaa. Ensimmäisellä kerralla ensin luento ja kaavion kuivaharjoittelut, sitten treenit koiran kanssa. Kurssin viimeisellä kerralla treenit alueella, joka mukailee BH- kokeen kaupunkiosiota. Kurssilla käytössä eettiset, positiivisen vahvistamisen tekniikoihin perustuvat koulutusmenetelmät.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi soveltuu koirakoille, jotka ovat kiinnostuneita suorittamaan palveluskoirien käyttäytymiskokeen (BH) tai muutoin haluavat treenata tavoitteellista tottelevaisuutta. Huom! Myös Fix-rekisteröidyt koirat saavat osallistua BH-kokeeseen, vaikka ei ole oikeutta varsinaisiin palveluskoirakokeisiin.
Kuka kurssin ohjaa?
Kurssin ohjaa koulutusohjaaja Henri Toukonen, joka on läpäissyt BH-kokeen leonberginsa kanssa.