Rosanna Peltoniemi
Eläintenkouluttaja

Olen Rosanna Peltoniemi, ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja sekä koirahieroja. Winnovan hajukoirakoulutuksen jälkeen toimin jonkin aikaa lutikkakoiraohjaajana ja Dobon koulutusohjaajaksikin olen valmistunut. Kouluttaudun jatkuvasti lisää ja tällä hetkellä suoritan eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa.

Innostuin palveluskoiralajeista 2008 kun meille muutti dobermanniuros Bräne. Bränen kanssa kisattiin agilityssa kakkosluokassa, tokossa VOI-luokassa, BH-koe suoritettiin, suojelusta koulutustunnus IP3 ja treenasimme myös metsäjälkeä. Tällä hetkellä meillä asuu neljä koiraa; käyttölinjaiset saksanpaimenkoirat BH IP1 TK1 Sky, jonka kanssa on treenattu myös hakua, sekä Doom (avopuolisoni koira), malinoispentu Jalla, sekä labradorinnoutaja Trust, jonka kanssa on harrastettu enimmäkseen noseworkia. Koirien lisäksi meillä asuu kaksi omaa kissaa ja vaihteleva määrä löytökissoja, joille toimin sijaiskotina. Näiden lisäksi aika kuluu hevosten parissa, joita meillä kotona asustaa kaksi. Kissojen ja hevosten käyttäytymisen opiskelu ja kouluttaminen ovat myös sydäntä lähellä.

Murrella ohjaan pentukursseja ja tavoitteellisesti kisaamaan tähtääville tottelevaisuuskursseja. Suurin osa elämästä on kuitenkin sitä arkea, jonka tulisi olla sekä koiralle että omistajalle mahdollisimman helppoa ja mukavaa. Pidän koiran ja ohjaajan välistä suhdetta erittäin tärkeänä ja tavoitteena on saada asiakkaalle oivalluksia oman koiransa käyttäytymisen syistä ja siitä, miten juuri sen oman koiran saa oppimaan toivottuja asioita.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.