Pentupuuhis   

SijaintiJoensuunkatu 9, Salo (Meriniitty)
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.
Pentupuuhis tarjoaa oivan tilaisuuden pentusi sosiaalistamiselle.
Huom! Ryhmä kokoontuu peräkkäisinä viikkoina aina samana ajankohtana kuin aloitus, jos ei muuta ilmoiteta.

Mitä Pentupuuhiksessa oppii?

Pentupuuhiksen ensisijainen tavoite on aktivoida pentuja käyttämällä hyväksi eri virikeryhmien (toiminnalliset, sosiaaliset, kognitiiviset, ruoka – sekä aistivirikkeet) osa-alueita. Kurssilla harjoittelemme esimerkiksi tasapainoilua turvallisesti, hajuaistin käyttöä sekä tutustutaan erilaisiin alustoihin ja esineisiin. Tässä ohessa pentua sosiaalistetaan muihin koiriin ja ihmisiin, sekä luodaan pennulle positiivisia kokemuksia uusista asioista. Pentupuuhis on mainio tapa aloittaa koulutushalliin ja ohjattuun koulutukseen tutustuminen pikkupennun kanssa. Muiden tehtävien lomassa harjoittelemme myös arjen hallintaa helpottavia käytöstapoja. Pennut voivat myös tunnin lopuksi leikkiä keskenään, jos ryhmässä on sopivan kokoista leikkiseuraa ja omistajat tätä toivovat.
Kurssilla ovat oppimassa sekä pentu että ohjaaja. Ohjaajana voi toimia aikuisen sijaan myös nuori, joka hallitsee pennun. Murren kursseille perheenjäsenet ovat tervetulleita seuraamaan, mutta koiralle selkeintä on, että kurssilla vain yksi ohjaa. Näin saadaan parhaat oppimistulokset kurssin aikana. Muiden perheenjäsenien kannattaakin harjoitella kurssilla neuvottuja harjoitteita kotiympäristössä.

Kenelle kurssi sopii?

Pentupuuhis on tarkoitettu ensisijaisesti luovutusikäisille pennuille. Pentusi onkin tervetullut Pentupuuhikseen heti, kun se on kotiutunut luoksesi.  Me emme edellytä rokotuksia alle rokotusikäisiltä pennuilta (pennuilla on vasta-ainesuoja vastuullisesti hoidetuilta emoiltaan), mutta nykyään on mahdollista ottaa varhaisrokote jo luovutusikäiselle pennulle. Pentupuuhiksen jälkeen voi jatkaa Pentukurssille.

Mitä kurssille tarvitsee mukaan?

Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), helposti puettava/riisuttava panta tai valjaat, tavallinen talutushihna, sekä runsaasti pennulle mieluisia makupaloja. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.
 

Kuka kurssin ohjaa?

Tiistain puuhiksia ohjaa eläintenkouluttajan ammattitutkintoa suorittava Teija Ovaskainen. Lue lisää kouluttajistamme täältä.