SijaintiJoensuunkatu 9, Salo (Meriniitty)
Mitä Murren Arkitottiskurssilla oppii?
Kurssilla ovat oppimassa sekä Murre, että omistaja. Koira oppii työskentelemään muoden koirien läsnäollessa ryhmässä, ja omistaja saa vinkkejä koiran perushallintaan arjessa, kuten rauhassa odottamiseen, ja luoksetuloon. Ohjaajana voi toimia myös aikuinen tai nuori, joka hallitsee koiran. Muiden perheenjäsenien kannattaa harjoitella kurssilla neuvottuja harjoitteita kotiympäristössä.
Kurssi järjestetään Murren koulutushallissa. Sään salliessa harjoitteita voidaan tehdä myös ulkona piha-alueella.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi on suunniteltu ns. matalan kynnyksen kurssiksi ja siksi sinne ovat tervetulleita kaikki omistajat koirineen pohjataidoista riippumatta. Huomaathan kuitenkin, ettei kurssi sovi voimakkaasti reaktiivisille koirille, eli jos koirasi reagoi muihin koiriin esimerkiksi haukkumalla, otathan yhteyttä ennen kurssille ilmoittautumista. Myös pennut ovat tervetulleita Arkitottiskurssille, jos pentukurssien aikataulut eivät sovi!
Mitä kurssille tarvitsee mukaan?
Ota kurssille mukaan koiralle vesikuppi, vettä, taukomatto (esimerkiksi pyyhe tai viltti), normaali talutin, runsaasti koirallesi mieluisia makupaloja, sekä lelu, jolla koirasi mielellään leikkii. Kun ilmoittaudut kurssille, saat sähköpostiisi kurssikirjeen, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kurssille osallistumisesta.
HUOM! RYHMÄ KOKOONTUU NELJÄNÄ PERÄKKÄISENÄ VIIKKONA, AINA SAMANA AJANKOHTANA KUIN ALOITUS, JOS EI MUUTA ILMOITETA!