Koiratanssi tutuksi   


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.

Koiratanssi on kiehtovan vapaamuotoinen ja monipuolinen koiraharrastuslaji, jossa koirankoulutustaitojen lisäksi korostuvat erityisesti ohjaajan ja koiran välinen saumaton yhteistyö, luovuus sekä musiikin tulkitseminen.

Mitä Koiratanssi tutuksi -kurssilla oppii?

Koiratanssi tutuksi -kurssilla opetellaan eri liikkeitä sekä niiden yhdistämistä liikekokonaisuuksiksi. Lisäksi kurssilla lähdetään suunnittelemaan ja luomaan ensimmäistä omaa koreografiaa. Kurssilla tulee tutuksi molemmat koiratanssin alalajit, freestyle (vapaatanssi) ja HTM (seuraaminen musiikin tahdissa), sekä myös koiratanssikilpailujen säännöt.

Kenelle kurssi sopii?

Koiratanssia voi harrastaa kaiken rotuisten koirien kanssa, ja laji sopii myös kaikille ohjaajille! Mikäli koirasi ei ole aiemmin osallistunut ryhmäharjoitustilanteeseen, suosittelemme osallistumaan ensin Murren Arkitottis-kurssille.
Jos olet harrastanut koiratanssia aiemmin, ja lajin perusteet ovat jo hallussa, voit kysyä suoraan seuraavaa vapautuvaa treeniryhmäpaikkaa. 

Kuka kurssin ohjaa?

Kurssin ohjaa eläintenkouluttaja (at.) Anniina Ahonen, joka on koiratanssin pätevöity koulutusohjaaja (SKL), ja kilpailee itse lajissa.  Lue lisää kouluttajistamme täältä.